Pyrinnön suunnistusjaoston Jaostomaksu

Yleista keskustelua - Avoin kaikille
Lammikko

Pyrinnön suunnistusjaoston Jaostomaksu

ViestiKirjoittaja Lammikko » 08.10.2012 12:34

Pyrinnön suunnistusjaosto - vuosikokouksen päättämänä - otti käyttöön vuonna 2011 ns jaostomaksun ja maksu on vuosikokouksen päättämänä sama myös vuodelle 2012.


Pyrinnön jäsenmaksuhan (25 €) maksetaan ’pääseuralle’. Viime vuonna siis suunnistusjaosto alkoi myös perimään saman suuruista ns jaostomaksua.

Pyrinnön suunnistusjaosto järjestää ja huolehtii monenlaista asioista. Alkaen vaikkapa kilpailuihin ilmoittautumista. Jaostossa monta ihmistä tekee töitä sen eteen, että kilpailuihin ilmoittautumiset toimivat kunnolla: viime vuonna toimittiin vielä Verkkovihkon avulla, nyt Suunnistusliiton Irma -järjestelmän avulla, jotta henkilökohtaiset kisailmoittautumiset toimivat ja viesteissä on omat monimutkaisemmat kuviot ja kilpailulaskutus kaksi kertaa vuodessa jne. Myös Ukk-jumppa on hyvä esimerkki jaostopalveluista, samoin Halokeeni, testijuoksut, harjoitukset (joita on melkein joka päivälle ainakin jollain ryhmällä), joulukuusiprojekti, johtokunnan toiminta, raportoinnit liittoon, yhteydenpito mm Aluevalmennuksen, Suunnistusliiton ja naapuriseurojen sekä Hämeen liikunnan ja pääPyrinnön ja eri jaostojen kanssa, Iltarastit, nettisivut ja muu tiedotus, karttatuotanto, kilpailujen järjestäminen, jne ja jne ovat esimerkkejä jaoston toiminnasta. Ja paljon, paljon muuta, jotta tämä iso mylly monine siipineen pyörii. Ja sehän pyörii. Ja silti moni asia voitaisiin – ja pitäisi - tehdä vielä paljonkin paremmin.

Sinäkin saat Pyrinnön suunnistusjaostolta koko ajan. Jos et muuta, niin ainakin sen, että voit vilpittömin, riemuisin mielin nauttia ja kannustaa Pyrinnön junnuja, oravia ja edustus-Venloja ja -Jusseja, sekä ikämiehiä ja –naisia upeaan menestykseen, jota taas tänä vuonnakin on hienosti tullut. Ole kantamassa oma kortesi kekoon. Jaostomaksu on siis 25 € - toki saa maksaa vaikka enemmänkin – kannatusmaksua moni onkin vuosien varrella toivonut! Jaostomaksua ei peritä oravapolkumaksun, Nuorten toimintamaksun maksaneilta eikä edustusurheilijoilta.

Mikäli et ole maksumeiliä saanut, niin ei hätää: ota yhteys Irma-yhteyshenkilöömme Mauri Laasoseen, 040-5259400, mauri.laasonen( miuku )tut.fi.

Liitteessä viime vuotiset saatesanat jaostomaksulle, mutta samat sanat pätevät myös tälle vuodelle.

Terveisin lajipäällikkö Lammikko, mikkoeskola( miuku) kolumbus.fi; 0400-568693
Liitteet
Jaostomaksu_2011_Saate_V2.pdf
Jaostomaksun saatesanat v 2011
(54.13 KiB) Tiedosto ladattu 288 kertaa

Palaa sivulle “Yleinen”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ahrefs [Bot] ja 15 vierailijaa