Suunnistuksen MM-kisat alkoivat loistavasti: sprintissä Venlalle MM-pronssia ja Mårelle kultaa
Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamossa oli tunnelma huipussaan, kun suunnistuksen MM-kisojen ensimmäinen finaali eli sprintti suunnistettiin maanantai-iltana. 7-8000 katsojaa – pesäpallostadionin ennätys - ja suomalaiset vauhdissaan. Lisäksi sprinttireitin varrella Sotkamon kujilla oli tuhansia ihmisiä kannustamassa suunnistajien menoa.
Suomen ja Tampereen Pyrinnön Venla Niemen alkukesä oli harjoituksellisesti ollut tukkoinen, eikä juoksu kulkenut toukokuun puolenvälin jälkeisen kovan tehopainotteisen maajoukkueleirin jälkeen lainkaan. Mutta herkkyys löytyi 1.5 viikkoa ennen H-hetkeä. Juuri oikeaan aikaan.
’Olin kuitenkin luottavainen, että vauhti löytyy. Löytyi se viimekin vuonna, jolloin olin Sveitsin MM-kisojen sprintissä yllättäen 6. Fiilinki stadionilla oli huikaiseva jo ennen lähtöä, enkä oikein uskaltanut nauttia siitä, ettei suoritus vaan karkaa, jännittikin aika lailla. Mutta kun kartan saa käteen ja säntää matkaan, niin päässä sujahtaa suoritusmoodi päälle, eikä jännitystä enää huomaa. Myös reitin varrella kuului koko ajan hienosti kannustusta. Ja loppusuoralla oli aivan huikaiseva tunnelma’, kertoi Venla suorituksensa jälkeen.
Ja millainen suoritus! Venla tsemppasi vaativan 21 rastin ja 3.4 km:n radan ilman virheitä aikaan 14.48.
’Vain pari kertaa jouduin pysähtymään, muuten meni tosi hyvin. Aivan lopussa vähän hyydyin ja jouduin tsemppaamaan ylämäkeen, mutta loppusuoraa oli sitten taas todella mahtava juosta huikaisevan yleisön huutaessa’.
Yleisöä pidettiinkin hyvin lämpimänä hyvillä väliaikarastien tiedoilla: Venla kärjessä. Yleisö oikein aisti, että nyt taistellaan mitalista – ja se kuului yleisön metelissä. Venla meni maaliin tultuaan kärkeen.
Kovista uhkaajista ensin Ruotsin kokenut Annika Billstam, 37, meni 29 sekunnilla Venlan ohi ja kohta myös Sveitsin kovavauhtisella Judith Wyderillä oli maaliin tultuaan parempi aika, mutta hän jätti epähuomioissa kaksi lopun rastia käymättä ja kohtalona oli hylkäys. No ei hän olisi Venlaa muutenkaan voittanut. Kolmanneksi viimeisenä lähtijänä odotetusti maailmanmestaruuteen juoksi Sveitsin Simone Niggli, 35. Kulta oli Nigglille jo peräti 21. ja 18. henkilökohtainen kulta. Mykistävää tältä kolmen lapsen äidiltä.
Ja kun kaksi viimeistä lähtijääkään eivät aivan enää kerinneet Venlan edelle, niin vuoden 2008 nuorten maailmanmestari Venla Niemi iloitsi riemuissaan ensimmäistä aikuisten MM-mitaliaan, pronssia. Ja sekös myös tuvantäyteiselle yleisölle – mukana tietenkin runsas joukko Pyrinnön fanipaitalaisia! - maistui. Suomen MM-suunnistukset oli avattu loistavasti.
’Tämän takiahan sitä treenataan. Nyt on hieno fiilis’, totesi bioteknologian opiskelija Venla lehdistötilaisuudessa. Valmentajana Venlalla on oma avopuoliso ja Suomen maajoukkueen kakkosvalmentaja Antti Harju.
’Tarvin valmentajan tuen ja kannustuksen ja luotto oli siihen, että huippukunto löytyy oikeaan aikaan, vaikka kuukausi välillä olikin tahmeaa. Toukokuussa Teiskon pelloilla Tampere Gamesin Huippuliigassa juoksu kulki hyvin, ja nyt se on kulku löytyi taas juuri oikeaan aikaan’.
Maajoukkueen päävalmentaja, Ruutanassa asuva Juha Taini luonnehti Venlaa pitkäjänteiseksi, määrätietoiseksi ja analyyttiseksi urheilijaksi, joka pystyy kovimmissa paikoissa tekemään kovat suoritukset. Venla on peruslahjakas, mutta harjoittelussa on myös onnistuttu ajoittamaan kunto juuri oikealle hetkelle, totesi Taini.
Merja Rantanen oli finaalissa kahdeksas.
Mårten Boström toi Suomelle kultaa
Jos oli huikea kilpailu naisilla ja tunnelma korkealla, nosti Suomen miesten sprintti-ässä Mårten Bostrom, 32, Hiukan pesistadionin tunnelman huikean korkealle. Miesten sprintissä odotettiin ja vähän pelättiinkin Sveitsin miesten koppaavan viime vuoden kolmoisvoiton lailla mitalit kotiin. Mutta Mårten Boströmin vuosien sprinttipanostus ja viimeisen vuoden keskittyminen vain suunnistukseen kantoi komeaa hedelmää. Boströmhän on ollut useana vuonna enemmän maratoonari kuin suunnistaja, vaikka molemmat lajit ovat ohjelmassa olleetkin.
Karsintojen jälkeen 32:ntena lähtenyt Måre tuli selvästi kärkeen ja yksi toisensa perään pelätyt uhkaajat joutuivat taipumaan. Mårten Boström ottikin ylivoimaisen 17 sekunnin voiton 14.19 min ajallaan 3.9 km:n ja 24 rastin vaativalla radalla. Rata oli melkein sama kuin naisten rata, vain muutaman rastin ja 500 metrin lisälenkki erotti miesten radan naisten radasta.
Voiton varmistuttua Boström osasi ottaa yleisönsä ja juoksi Suomen lippu hulmuten mylvivän yleisömeren edessä.
’Suoritukseni oli erittäin hyvä, yksi kaikkien aikojen parhaimmistani, en olisi voinut tehdä mitään paremmin. Rata oli odotetun vaativa ja hyvä ja aikalailla ennakkospekulointiemme kaltainen’, totesi Boström maailmanmestarin varmuudella.
Sprinttikilpailun järjestäminen on aina melkoinen urakka. Huomioitavia ja muuttuvia asioita on niin paljon – metsässä viimehetken muutoksia ei juuri tule. Peräti 130 maastovalvojaa takasivat rastien paikalla pysymisen ja reittien tasapuolisuuden. Järjestys pysyi reitin varrellakin moitteettomana, kun rallikilpailuista tuttu pillin vihellys varoitti tulevista suunnistajista ja näin kukaan ei juossut vahingossa kilpailijoiden eteen, joten olosuhteet olivat samat kaikille kilpailijoille. Ratamestarit olivat laatineet vaativat radat sinällään normaaliin kirkonkylä -taajamaan mm laittamalla ’maastoon’ 800 m aitaa, jolloin suunnistajat joutuivat kunnolla katsomaan mistä ylipäätään pääsee ja mistä on nopein mennä. Kaikki kilpailijat kiittelivät ratoja haastaviksi ja hienoiksi, muutama sanoi ratoja itselleen liiankin vaativiksi.
Kisat jatkuvat jo tänään pitkällä matkalla
Suunnistuksen MM-kilpailut Vuokatissa olivat heti ensimmäisenä finaalipäivänä alkaneet selvästi yli odotusten ja jopa yli unelmien. ’Find your flow’ on kisojen tunnus – tuntuu, että niin Venla kuin myös muut suomalaiset löysivät tuon flow:n heti alkuunsa. Mitäpä sitten tuo tullessaan tiistaina juostava pitkä matka, jossa Minna Kauppi on Suomen joukkueen ässänä ja mitä tekee meidän Anni-Maija Fincke.
Entäpä Suomen miehet, jotka yllättivät ottamalla jo kaksi karsintaerän voittoa.
Venla ja saila ovat ’tulessa’ torstaina, jolloin juostaan keskimatkaan karsinta ja perjantaina keskimatkan finaali. Lauantaina kisat päättyvät aina jännittäviin viesteihin.
Venlalle MM-pronssia!!!!!!
Re: Venlalle MM-pronssia!!!!!!
Lisää kuvia Venlan ja Måren juhlapäivästä...
- Liitteet
-
- ...ja maaliintulo
- P7080029.JPG (34.01 KiB) Katsottu 1279 kertaa
-
- Venlan startti
- P7080017.JPG (44.05 KiB) Katsottu 1279 kertaa
-
- Pronssihymy
- IMG_7081.JPG (40.2 KiB) Katsottu 1280 kertaa
-
- Miesten mitalistit: vas Scott Fraser, Måre, Jonas Leandersson
- IMG_7043.JPG (37.92 KiB) Katsottu 1277 kertaa
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa