25mannasta hieno 4. sija

Yleista keskustelua - Avoin kaikille
Lammikko

25mannasta hieno 4. sija

ViestiKirjoittaja Lammikko » 13.10.2013 22:33

25mannassa juhlittiin kisan 40-vuotista taivalta ennätyssuurella joukkue- ja suunnistajamäärällä. Peräti 394 joukkuetta eli 9875 suunnistajaa oli juhlakisassa 30 km Tukholmasta luoteeseen.

Kisa oli ehkäpä jopa ennätyksellisen vaativa, koska vanha 1 neliökilometrin suuruinen paloalue oli kasvanut vaativaksi vihreän ja keltaisen sekametelisopaksi. Monet maailmantähdetkin tekivät isoja virheitä tällä alueella ja kisasta tuli loppuun asti mielenkiintoinen.

Alku hyvin - jopa tuloslaskennassa
Pyrinnön viesti sujui alusta lähtien mallikkaasti. Aleksi Niemi, 18, aloitti viestin hyvin tullen sijalla 29 vaihtoon aikaeron kärjestä karanneeseen Hiidenkiertäjien tuplaMM Leonid Novikoviin ollessa 2 min.

Tämän jälkeen tuloslaskenta jo kaatuikin – kuinkas muuten, oltiinhan Ruotsissa suurviestissä. Tällaisessa massaviestissä tulospalvelun toimiminen olisi ensiarvoisen tärkeää, koska viestin seuraaminen on muuten niin vaikeaa. Kuuluttaja Antti Örniä (sekä toki ruotsalaisselostaja Jodalia) kävikin sääliksi kun koittivat pysyä kärkipään tilanteesta selvillä pelkällä itse pidetyllä ’tukkimiehen kirjanpidolla’ - jopa käsittämättömän hyvin onnistuen…

Saila Kinni suunnisti toisen osuuden, kaksi virhettä Saikulle tuli, mutta sijoitus nousi kohisten lähettäen naisnelikon kolmannelle osuudelle. Sonja Kyrölä tuli ekana hetikohta Lotta Karhola ja pienen hetken päästä Sanni Kymäläinen ja Emmi Mähönen. Likkojen ajat olivat 1.5 min sisään kaikki.

Neljännellä osuudella meillä oli vain junnuja. Lotta Eerola lähti ekana ja tuli tokana, Vili Mähönen lähti tokana ja tuli ekana, kolmantena tuli Anni Haanpää ja vähän ajan päästä Johanna Viilo. Nuorisoketjun ajat olivat 19.25-21 min välissä.

Viides osuus oli varattu miehille. Jarkko Laine ja Severin Howald olivat ekat lähtijämme ja sitten Elias Kuukka ja Severi Kymäläinen. Yleisörastille sijoitus oli noussut jo kakkoseksi 1.40 min Haldenista, mutta vaativalla pitkällä loppupätkällä joukkuesijoitus putosi 5-6:n sijan tuntumaan. Severi tuli ekana, ½ min päästä Elias ja kolmen minuutin päästä lähes peräkkäin muutaman virheen rasittamina Jaro ja Sevä.

Kuudennella osuudella tulessa olivat Teemu Eerola, 15, sekä ikäpapat Tuomo Haanpää, Janne Märkälä ja Jouni Mähönen. Maastosta ekana tuli Teemu, sitten Jouni, Janne ja heti perään Tuomo. Sijoitus oli 5. eron kärkeen ollessa 2.50 min.

Seitsemäs osuus oli viimeinen nelikko-osuus. Anton Kuukka lähti ekana, sitten Juho Kinni, Hannu Saarijärvi ja osuuden ’ankkurina’ kauden toisessa (suunnistus)kilpailussaan Leo Laakkonen. Lexa tuli vaihtopuomille hyvällä juoksullaan ekana, sitten vähän ajan päästä 10 sek sisään loput Juppe, Hande ja Anttu. Näin viestin taktinen tavoite onnistui loistavasti, kun kukaan ei jäänyt laahaamaan, vaan koko porukka ja varsinkin kolme viimeistä tulivat aivan nipussa vaihtopuomille.

Lopun yksilöosuudetSeuraavalle osuudelle eli osuudelle 23 lähti kokenut Ari Anjala. Ari vetäisi kipeillä lonkillaankin Arimaisen vedon. Sijoitus ennen kahta viimeistä osuutta oli 6. eron kärjessä yhdessä olleisiin Haldeniin ja OK Linneen oli 3.17 min.

Toiseksi viimeisellä osuudella tulessa oli Florian Howald. Flo veti vaativan vanhan paloalueen edellisten juoksijoiden kommenttien pelottamina ilmeisesti vähän turhankin varovaisesti, mutta toki hyvä ettei tullut juuri virheitä. Sijoitus oli 7. eron kärkeen ollessa 5.30 min. Kärjessä putkiosuudella Haldenin Olav Lundanes vei ja Ok Linne tuli vain mukana – pummitkin vieressä seisten ;)

Ankkuereille pummeja
Ankkuriosuus oli normaalia mannaa selvästi vaativampi ja niinpä kärjessä juosseet maailman huiput tekivät paljon virheitä. Vielä aivan lopussa Haldenin Ann-Margrethe Hausken ja OK Linnen Annika Billstam pistivät pelin jännäksi isolla virheellään. Billstam toi kuitenkin ekaa kertaa OK Linnen 25manna-viestin voittoon. Halden pummasi 2 mi9n kauemmin ja kolmanneksi nousi Tove Alexanderssonin hyvän juoksun myötä Stura Tuna.
Myös Venla Niemi teki virheitä eikä ollut tyytyväinen suoritukseensa, mutta sijoitus kuitenkin nousi hinosti 4:nneksi eron kärkeen ollessa 5.30 min ja pronssiinkin 2.50 min, joten sijoituksen parantaminen olisi ollut käytännössä mahdotonta.

Koko joukkueelta hyvä suoritus vaativassa kisassa ja maastossa. Itse kisa oli hyvä, mutta tuloslaskenta ja sisään- ja uloskirjautuminen suorastaan onnetonta. Ykkösjoukkueesta kaikki selvisivät ajoissa vaihtoaan odottamaan, mutta kakkos- ja kolmosjoukkueessa jokunen myöhästyminen sattui.

Odotettu mestari keihäässä
Mannakisan päätteeksi pidetty perinteinen leppäkeihäänheittokisa oli jälleen tasokas ja jännittävä. Mutta kuinka ollakaan voittaksi selvityi uusinnan kautta jälleen – kolmas kerta peräkkäin – Hannu Saarijärvi. Toinen oli Aleksi Niemi ja kolmas kisan ensikertalainen Tommi Keronen.


Epäviralliset tulokset (siis Mannasta) – mielenkiintoista seurata saavatko järjestäjät virallisia tuloksia ikinä, ja jos saavat, niin millaisina… ja koska…

1. OK Linné voittoajasta ei tietoa, mutta joukkueen maaliintulo’kellonaika’ oli 14:13:05
2. Halden SK + 1.59
3. Stora Tuna 2+2.40
4. Tampereen Pyrintö +5.30
5. Hiidenkiertäjät +8.10
6. OK Tisaren +8.33
7. IFK Lidingö +9.05
8. Göteborg-Majorna
9. Järla Orientering
10. Södertälje-Nykvarn Orientering
13. Rajamäen Rykmentti
17. Paimion Rasti
18. Koovee
19. Lynx

Ps ruskea/mustat Salomonin vaelluskengät korjattu talteen, koko n 8.5, tiedustelut: Lammikko

Lammikko

Re: 25mannasta hieno 4. sija

ViestiKirjoittaja Lammikko » 13.10.2013 23:17

Kuvia
Liitteet
IMG_0578.JPG
25 * 4. sija
IMG_0591.JPG
...kaatuu...
IMG_0553.JPG
Venla tuomassa TP:n värit 4:ntenä eli parhaana suomalaisena maaliin
IMG_0776.JPG
Aleksin tyylinäyte
IMG_0781.JPG
Mitalistit

severi
Viestit: 301
Liittynyt: 16.11.2007 20:51

Re: 25mannasta hieno 4. sija

ViestiKirjoittaja severi » 16.10.2013 11:56

Eiköhän korjata otsikko sellaiseksi kuin kuuluu...
http://www.25manna.nu/wp-content/upload ... t_2013.pdf

Lammikko

Re: 25mannasta hieno 4. sija

ViestiKirjoittaja Lammikko » 16.10.2013 13:42

Pyrintö nousikin kolmannekis, ks eri viesti


Palaa sivulle “Yleinen”

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija